6. POHDINTAA VASTAUKSISTA

Aineiston analyysissa suurimman merkitysrakenteen tuottivat kielletty aihe -kategoriaan kuuluvat merkityspisteet.188 Kategorian nimi olisi voinut yhtä hyvin olla vaiettu aihe, sillä häpeä ja vaikeneminen seksuaalisuuden ympärillä nousi selkeästi kaikkien haastateltujen kokemuskentästä. Erityisesti lapsuutensa seurakunnassa varttuneet kuvailivat seksuaalisuuden ympärillä vaikuttaneen häpeän kokemusta merkittävänä. Myllyviita huomauttaa, että lapsi kokee häpeää silloin, kun hänen vanhempansa käyttäytyy häntä kohtaan vihaisesti, kylmästi tai hylkäävästi.189 Häpeän tilassa lapsi ei kykene oppimaan, mikä reaktion on aiheuttanut, mutta kokee olevansa vääränlainen, mitätön tai arvoton.190

Tutkijana kiinnitin jo haastatteluja tehdessä huomiota siihen, miten voimakkaita reaktioita useissa haastateltavissa herätti puhua seksuaalisuuteen liittyvästä häpeän kokemuksesta. Osa kuvaili kokemusta itkien ja vaikeasti, joku naurahtaen. Yksi oli korostetun kylmä puhuessaan siitä, mutta hänen, kuten muidenkin, olemuksesta huokui asian omakohtaisuus, aivan kuin he olisivat eläneet osittaista tunnekokemusta uudelleen haastatteluhetkellä.

Suomen helluntaikirkon kannanotot kuvaavat seksuaalivähemmistöön kuuluvat ihmiset seurakunnan sisäryhmästä erilliseksi, omaksi ryhmäkseen. Vuoden 2021 kannanoton ensimmäisessä versiossa todetaan, että ”seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset nähdään osana seurakuntaa siinä missä muutkin ihmisryhmät...”191 Korjatussa versiossa kohtaa on muutettu siten, että edellinen lause on poistettu ja tilalle kirjoitettu: ”Seurakuntaan saattaa kuulua jäseniä, jotka kokevat homoseksuaalisen taipumuksen olevan osa identiteettiään, vaikka eivät harjoitakaan siihen liittyvää elämäntapaa”.192

Kannanoton editointia ei perustella, mutta sen sävyn muutos on havainnollistava esimerkki siitä, kuinka yhteisöllisen tason keskustelussa on nähty tarpeellisena peruuttaa seksuaalivähemmistöjen seurakuntaan kuulumisen tunnustaminen ja korvata se mahdollisuudella, jota on edelleen kavennettu yksilön käyttäytymiseen liittyvällä rajauksella.

Uskontotieteilijä Nils G. Holm toteaa, että lapset ovat kognitiivisesti täysin kehittyneitä vasta 14–15-vuotiaina.193 Kun lapsi on sosiaalistettu uskonnolliseen yhteisöön jo kauan ennen tätä, on luonnollista, että hän on omaksunut merkittävästi yhteisönsä käsityksiä ennen kuin kykenee arvioimaan niitä kriittisesti.194 Linjakummun mukaan kielteisistä tuntemuksista etenkin pelko ja ahdistus voivat vaikuttaa henkilön elämään lapsuuden jälkeenkin hyvin kokonaisvaltaisesti.195

Kun lapsi tai nuori tiedostaa, että hänen seksuaalinen orientaationsa poikkeaa yhteisön normatiivisesta ihanteesta, hän ajautuu kaikessa hiljaisuudessa omaan, yksinäiseen ryhmäänsä. Kettunen toteaa, että homoista puhuminen ”heinä” on omiaan vahvistamaan asian tabuluonteisuuden kokemusta niin, että seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö alkaa itsekin nähdä oman orientaationsa kiellettynä keskustelunaiheena.196

Koska mitään vertaistukea ei ole, lapsi alkaa käsitellä omaa seksuaalisuuttaan yhteisön ihanteiden, käytänteiden ja omien tunteidensa ristipaineessa. Kokiessaan omat tunteensa synniksi lapsi joutuu torjumaan niitä, jos haluaa toimia yhteisön käsitysten mukaisesti. Tämän seurauksena hän ajautuu kognitiivisen dissonanssin197 kokemukseen.198

Linjakumpu toteaa, että normatiivisen heteroseksuaalisuuden ihanteen ja homoseksuaalisuuden todellisuuden myötä aiheutuvaa kognitiivista dissonanssia ei kyetä ratkaisemaan hengellisissä yhteisöissä, tai se on vähintäänkin hyvin vaikeaa, jos yhteisö ei ole valmis tekemään myönnytyksiä.199 Tyypilliset toimintamallit, joita yhteisöissä sovelletaan, ovat uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen, oman seksuaalisen orientaation kieltäminen (joka sisältää mm. yritykset eheytyä), sekä uskonnollisen ja seksuaalisen identiteetin erottaminen toisistaan.200 Näitä kaikkia toimintatapoja sovellettiin haastateltuihin.

Tutkielman aineisto osoittaa, että haastateltujen pelko helluntaiseurakunnasta erotetuksi tulemisesta oli sekä todellinen että aiheellinen. Tämä hylkäämisen pelkoon perustuva käytäntö on Kettusen mukaan eniten häpeää synnyttävä käytäntö hengellisessä yhteisössä.201 Jossain määrin seurakunnissa oltiin valmiita asettumaan yksilön rinnalle, kuten aineistosta nousseet kertomukset osoittavat, mutta vain silloin, jos tämä suostui sitoutumaan kognitiivista dissonanssia vahvistavaan ratkaisuun eli taistelemaan orientaatiotaan vastaan. Tässäkin tapauksessa henkilön oli oltava henkisesti riittävän vahva uskaltaakseen keskustella asiasta seurakunnan pastorin tai muun vastuunkantajan kanssa. Linjakumpu huomauttaa, että seksuaalisen identiteetin kieltäminen on omiaan aiheuttamaan identiteettikonfliktin ja sen myötä vakavia henkisiä ongelmia.202

Yksi helluntaiseurakunnan mainituista tehtävistä on ”Jeesuksen esimerkin mukaisesti lievittää ihmisten kärsimystä ja hätää”.203 Seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulmasta puhumattomuuden kulttuuri on yksi merkittävistä esteistä tämän tehtävän toteutumisessa. Kettusen mukaan uskonnollisen yhteisön sallimattomuus eri tavalla ajattelua kohtaan on yhteisön vallankäytön muoto.204

Salomäki puhuu sosiaalisten liikkeiden ja konfliktin suhteesta.205 Helluntaiherätyksessä yksi tällainen konflikti on yhteiskunnan ja seurakunnan erilaiset ajatukset avioliitosta ja perheestä.206 Helluntaikirkon kannanotot osoittavat, että liikkeessä kyetään tunnistamaan lainsäädännön aiheuttamat riskit sille, että yhteiskunta alkaisi syrjiä uskonnollisia toimijoita niiden teologisten näkemysten takia.207

Asemoituessaan yhteisönä konfliktin osapuoleksi helluntaiherätys joutuu kohtaamaan kysymyksen, miten se aikoo huomioida omassa toiminnassaan mukana olevat, seksuaalivähemmistöihin kuuluvat jäsenensä. Tällä hetkellä tilanne näyttäytyy siten, että helluntaiseurakuntiin kuuluvat seksuaalivähemmistöt sivuutetaan keskustelussa, vaikka heitä koskevia kannanottoja tuotetaan sekä kirjallisesti että pastoreiden ja toimihenkilöiden puheissa.

6.1.1. Vaikeasti havaittava syrjinnän rakenne

H3 kertoi kokemuksista, joissa hän on keskustellut vanhimmistoon kuuluvien henkilöiden kanssa, ja keskustelu on edennyt seksuaalivähemmistöjä syrjiviin ja vähätteleviin suuntiin. Hän ei ollut ainoa, joka oli kohdannut tilanteita, joissa teemasta keskusteltiin selkeästi eri tavalla, kuin olisi keskusteltu julkisesti tai, jos olisi oltu tietoisia asianosaisen henkilön läsnäolosta.

Foucaultin mukaan valta itsessään synnyttää vastarintaa.208 Haastateltujen kertomuksista on havaittavissa kriittisyyttä muiden syrjiviä puheita kohtaan, mutta he olivat oppineet niin hyvin pitämään kritiikin omana tietonaan, että muut ihmiset kokivat pystyvänsä ilmaisemaan itseään vapautuneesti heidän seurassaan ja paljastamaan ajatuksiaan ja asenteitaan. Kysymys ei siis ollut kritiikin puuttumisesta, vaan sen ilmaisemisen mahdottomuudesta.

H3 kuvaus sosiaalistumisesta vaikenemisen kulttuurin todellisuuteen on havainnollistava. Hänelle oli jo nuorena tehty selväksi, että on olemassa asioita, joista ei sovi kysyä tai joihin ei saa vastausta, vaikka kysyisi. Nuorena opittu toimintakulttuuri tuotti sen lopputuloksen, että hän ei aikuisena ole enää uskaltanut kysyä. Tämä tekee toimintakulttuurin osoittamisen ulkopuolisille hyvin haastavaksi. Keskustelu voidaan pyrkiä pitämään asiatasolla silloin, kun se on julkista. Asenteiden kokonaisvaltainen sisältö puolestaan ilmaistaan vain suljetuissa tilanteissa.

Kettunen viittaa filosofisessa ja sosiologisessa tunteiden tutkimuksessa käytettyyn käsitteeseen alistetun häpeä.209 Alistetun häpeään kuuluu nöyryyttäminen, ja se synnyttää kohteessaan kokemuksen alempiarvoisuudesta ja huonommuuden tunteesta.210 Tällöin protesti saadaan Kettusen mukaan ehkäistyä, koska häpeän kohde saadaan yksilöllisen kokemuksensa kautta pitämään asemaansa oikeutettuna.211

Linjakumpu muistuttaa, että lapselle, joka syntyy hengellisen yhteisön piiriin, sen toimintakulttuuri ja roolit näyttäytyvät normaalina asiaintilana, jota vasten hän peilaa itseään ja ympäröivää maailmaa.212 Aineistosta nouseva kokemus siitä, että seksuaalivähemmistöt asetetaan paikalle, jossa heihin voidaan viitata asiattomasti ja nöyryyttävää kieltä käyttäen, herättää kysymyksen rakenteesta, jossa kriittinen suhtautuminen aikuisten asenteisiin pyritään torjumaan jo lapsesta alkaen. Tämä edesauttaa vaikenemisen kulttuurin jatkumista.

Kettunen toteaa, että hengellisen häpeän synty ei välttämättä liity uskonnollisuuteen, vaan kehittyy siinä tunneilmapiirissä, jossa ihminen on kasvanut.213 Kun ihminen kokee itsensä kelpaamattomana ja hänellä on samalla käsitys Jumalasta, joka näkee kaiken, hänelle voi kehittyä skitsoparanoidinen jumalasuhde, jossa ihminen kokee Jumalan näkevän hänet aina kelpaamattomana.214 Kettusen mukaan kehitys voi olla periaatteessa myös päinvastainen, jos lapselle välittyy myönteinen jumalakokemus rakastavasta ja hyväksyvästä Jumalasta.215

Jos lapsi tai nuori kokee seurakuntansa johtajien vähättelevän tai puhuvan nöyryyttävästi seksuaalivähemmistöistä, hän kokee tulevansa sidotuksi häpeän kokemukseen entistä vahvemmin, koska vanhimmiston jäsenillä ja pastoreilla on hengellinen arvovalta. Samat henkilöt voivat näyttäytyä lapselle tilanteen mukaan turvallisuutta tai turvattomuutta lisäävinä hahmoina. Kettusen mukaan tällainen ristiriitainen tunneilmapiiri on omiaan lisäämään lapsen turvattomuuden tunnetta, koska hän ei osaa erottaa, mihin tunneviesteihin tulisi uskoa.216 On olennaista huomata, että haastateltujen kuvaamien yhteisöjen rakenteet eivät välttämättä olisi aiheuttaneet sortoa tai väkivaltaa, mutta ne tarjosivat riittävän hyvät puitteet niiden kehittymiselle, koska niitä estäviä tekijöitä ei ollut riittävästi.217

6.2. Anteeksipyynnöt dialogisuuden edistäjänä

Suomen Helluntaikirkon johtaja esitti julkisen anteeksipyynnön Ristin Voitto -lehden pääkirjoituksessa 24.1.2019.218 Anteeksipyyntö on osoitettu erilaisia hengellisen väkivallan muotoja kokeneille ihmisille. Samassa yhteydessä todetaan, että yhteiskunnan helluntailaisia kohtaan osoittama syrjintä on vähentynyt, vaikka tulevaisuuteen liittyykin joitakin siihen liittyviä riskejä.219

Lisäksi Suomen Helluntaikirkon sivuilla 30.8.2021 julkaistu Ristin Voiton pääkirjoitusteksti220 puhuu anteeksi pyytämisestä ja pyytää anteeksi niiltä, jotka ovat haavoittuneet helluntailiikkeen toiminnassa.221 Tämän kirjoituksen tekijä puhuu omissa nimissään, mutta hän on toiminut Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajana vuosina 2011–2015.222

Julkisten anteeksipyyntöjen retoriikkaa tutkineen kielitieteilijä Edwin L. Battistellan mukaan anteeksipyynnön merkittävyyteen vaikuttaa muun muassa se, onko pyynnön sisältö selkeästi nimetty vai onko se jätetty avoimeksi.223 Tällä hän viittaa siihen, pyrkiikö anteeksipyyntö enemmän kuvastamaan pyytäjänsä moraalista hyveellisyyttä ja katumusta vai eritelläänkö siinä julkisesti tapahtuneen rikkomuksen sisältöjä.

Lisäksi Battistella huomauttaa, että yhteisön puolesta anteeksipyytävällä henkilöllä tulee olla aseman suoma oikeutus edustaa yhteisöään, jotta anteeksipyyntö olisi uskottava.224

Edellisiä anteeksipyyntöjä ei ole osoitettu helluntaiseurakunnissa olevia tai olleita seksuaalivähemmistöjä kohtaan, vaan ne on kohdistettu laajasti ja yleisluontoisesti kaikille niille, joita on kohdeltu väärin.225 Niistä löytyy kuitenkin tarttumapinta tämän tutkielman aineistosta nousevaan dialogisuuden lisääntymisen ja puhumattomuuden kulttuurin vähenemisen tarpeeseen. Vuoden 2019 anteeksipyynnössä todetaan: ”Yritämme toimia avoimesti ja keskusteluyhteyttä rakentaen.”226

Varsinainen julkinen anteeksipyyntö, joka kohdistui nimenomaan helluntailiikkeen parissa satutetuille seksuaalivähemmistöön kuuluneille, esitettiin vuonna 2016 Malkus- ryhmän, Yhteys-liikkeen ja valtakunnallisen Sateenkaariyhdistys Malkuksen järjestämässä Pride-viikon keskustelutilaisuudessa.227 Anteeksipyynnön lausui Ristin Voitto -lehden silloinen päätoimittaja, joka pyysi helluntailiikkeen nimissä anteeksi epäasiallista kohtelua ja sitä, että on toimittu väärin ja epäkristillisesti.228

Keenanin mukaan seksuaalisuusteemoihin liittyvän vaikenemisen kulttuurin takana voi olla muun muassa halu välttää skandaaleja.229 Toisaalta Battistella huomauttaa, että myös anteeksipyynnön taustalla voivat vaikuttaa skandaaliin liittyvä sisäinen tai ulkoinen paine.230

Vaikenemisen kulttuuri näyttää vaikuttaneen tämän tutkielman haastateltaviin lisäten merkittävästi heidän kokemaansa yksinäisyyttä ja häpeää. Tästä syystä Suomen Helluntaikirkon pyrkimys lisätä avoimuutta ja dialogisuutta voidaan nähdä askeleena toimintakulttuurin kehittymisen tiellä. Vaikutus voi olla merkittävä, riippumatta toiminnan taustalla vaikuttavista motiiveista, jos sen lopputulos on avoimuuden lisääntyminen.

Linjakummun mukaan kysymys homoseksuaalisuudesta ja siihen suhtautumisesta on saanut merkittävät mittasuhteet sekä maailmanpoliittisella että uskonnollisella areenalla.231 Hän toteaa, että uskonnollisten liikkeiden keskustelussa ei ole kysymys ainoastaan yksittäisten ihmisten seksuaalisuudesta, vaan liikkeen laajemmasta, identiteettipoliittisesta asemoitumisesta.232

Suomen Helluntaikirkon kannanotoista nousee ymmärrettävästi Gemeinshaft– Gesellschaft-tyyppinen vastakkainasettelun ajatus, jossa yhteiskunnallinen kehitys nähdään ”eettisenä rapautumisena ja synnin turmelevien elämänmuotojen lisääntymisenä”.233 Seurakunnan rooli puolestaan nähdään tämän kehityksen vastustajana.234

Tästä asetelmasta käsin on vaikea päästä keskustelemaan niiden ihmisten asemasta, jotka kuuluvat sekä seurakuntaan että seksuaalivähemmistöön. Linjakumpu toteaa, että yhteisössä saatetaan tunnistaa seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat väkivaltaan tai ihmisoikeuksiin liittyvät ongelmat, mutta olla silti haluttomia korjaamaan niitä, koska tämä uhkaisi yhteisön identiteetin puolustamista.235

Tämän tutkielman aineistosta nousee vahva kokemus siitä, että homoseksuaalisuus koettiin kaikista pahimmaksi synniksi, josta ei voida puhua yksilön kokemusten tasolla.236 Toisaalta Suomen Helluntaikirkko on julkaissut aihetta sivuavia kannanottoja yli kymmenen vuoden ajan. Vaikka aihe koettiin kielletyksi, kaikki haastatellut kertoivat kokemuksia aiheen käsittelystä eri tilanteissa.

Puhumisen ongelma ei näytä ainakaan pääsääntöisesti olevan aiheen välttely. Puhumattomuus liittyy pikemminkin siihen, mistä näkökulmasta aihetta valitaan lähestyä. Helluntaiseurakunnat näyttäytyvät tämän tutkielman aineiston perusteella yhteisöinä, jotka pyrkivät Gemeinschaft -ajatuksen mukaisesti varjelemaan itseään jonkinlaisena konservatiivisen ajattelun turvasatamana. Samaan aikaan pyrkimykset toteuttaa helluntaiherätyksen itse lanseeraamia ihanteita hoitavasta ja kärsimyksiä lievittävästä yhteisöstä osoittautuvat seksuaalivähemmistöjä kohtaan ylivoimaisiksi.

Yksilön tasolla näitä lähimmäisyyden kokemuksia koetaan kyllä, mutta yhteisön rakenteet asettavat merkittävän haasteen laajamittaisemmalle keskustelulle, joka huomioisi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien helluntailaisten äänen. Aihe koskettaa henkilökohtaisesti riittävän harvoja, jotta se voidaan useimmiten sivuuttaa marginaalisena. Toisaalta jokainen aiheeseen liittyvä keskustelun avaus herättää voimakkaan vastustuksen, sillä se koetaan yhteisön identiteettiä uhkaavana hyökkäyksenä. Tässä yhteydessä keskustelu kääntyy tyypillisesti aina pois helluntaiherätyksen keskuudessa olevista seksuaalivähemmistöistä.

Keskustelun lisääntyminen on vääjäämätön suunta,237 mutta sen edistämisellä tai hidastamisella on merkittävä vaikutus yksilöiden kokemaan inhimilliseen kärsimykseen. Tämän tutkielman aineistossa keskustelun ja etenkin rakentavan keskustelun lisääntymistä toivoivat kaikki haastatellut. Linjakumpu muistuttaa, että vaikka yhteisön näkökulmasta keskustelu suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin saatetaankin nähdä osana laajempaa identiteettipoliittista asetelmaa, on se vähemmistöön ja seurakuntaan kuuluvalle ihmisille ensisijaisesti hänen omaa elämäänsä koskeva kysymys.238

Vaikka yhteisötason keskustelu ei tällä hetkellä lievitäkään helluntaiherätyksen keskuudessa olevien seksuaalivähemmistöjen kärsimystä ja hätää, on vertaistuen merkitys suuri. Vertaistuki ei kuitenkaan vaikuta niihin äänenpainoihin, joilla julkista keskustelua käydään. Tämän tutkielman aineistossa vertaistuen merkitys koettiin erittäin tärkeäksi. Vertaistuen kokemuksesta kertoi neljä vastaajaa, mutta sen vaikutus tuli osaksi heidän kokemuskenttäänsä vasta myöhemmin nuoruudessa tai aikuisuudessa.

Vertaistuen merkitystä seksuaalivähemmistöön ja seurakuntaan kuulumisen aiheuttaman kognitiivisen dissonanssin lievittämisessä korostaa myös tutkimustieto.239 Helluntaiherätykseen liittyy paljon yhtenäiskulttuurin eetosta, joka mahdollistaa näkymättömän kommunikoinnin ja vallankäytön.240 Hyvä tai huono uskovainen on käsite, jonka teho vallankäytössä perustuu ajatukselle sen sisällön yhteisestä ymmärtämisestä kulloisessakin tilanteessa. Vallankäyttö ei ole välttämättä tietoista halua kontrolloida toisia, vaan se voi nousta vilpittömästä halusta ohjata yksilöä hengellisesti oikeaan suuntaan. Kettunen pohtii, että helluntailaisuudelle ominainen tapa muodostaa ihanteista normeja saattaa olla häpeää tuottava ja ylläpitävä ominaisuus.241

Alaviitteet:

188 Taulukko 1.
189 Myllyviita 2021, 43.
190 Myllyviita 2021, 43.
191 Liite 4.
192 Liite 6.
199 Linjakumpu 2015, 124.
200 Linjakumpu 2015, 124.
201 Kettunen 2011, 194.
202 Linjakumpu 2015, 125.
203 Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohdat: Seurakunta.
204 Kettunen 2011, 190.
193 Holm 2004, 25.
194 Linjakumpu 2015, 105.
195 Linjakumpu 2015, 105.
196 Kettunen 2014, 115.
197 Hurtig määrittelee kognitiivisen dissonanssin kahden keskenään ristiriitaisen kognition yhdistymiseksi mielessä.
198 Hurtig 2013, 263.
205 Salomäki 2010, 124.
206 Liite 7.
207 Liite 8.
208 Foucault 2010, 74.
209 Kettunen 2011, 192.
210 Kettunen 2011, 192.
211 Kettunen 2011, 192.
212 Linjakumpu 2015, 100.
213 Kettunen 2011, 146–147.
214 Kettunen 2011, 148.
215 Kettunen 2011, 149.
216 Kettunen 2011, 151.
217 Linjakumpu 2015, 100.
218 Seurakuntalainen.fi.
219 Seurakuntalainen.fi.
220 Julkaistu Ristin Voitossa 26.8.2021.
221 Suomenhelluntaikirkko.fi. Anteeksi.
222 Suomenhelluntaikirkko.fi. Anteeksi.
223 Battistella 2014, 186.
224 Battistella 2014, 187.
225 30.8.2021 julkaistussa anteeksipyynnössä kirjoittaja pohtii yhteisöllisen anteeksi pyytämisen haasteita osittain Battistellan nostamia näkökulmia myötäillen.
226 Seurakuntalainen.fi.
227 Kotimaa.fi.
228 Kotimaa.fi.
229 Keenan 2014, 106.

230 Battistella 2014, 186–187.
231 Linjakumpu 2015, 134.
232 Linjakumpu 2015, 134.
233 Liite 5.
234 Liite 5.
235 Linjakumpu 2015, 136.

236 Taulukko 1.
237 Linjakumpu 2015, 136.
238 Linjakumpu 2015, 136.
239 Mahaffy 1996, 397.
240 Kettunen 2011, 208.
241 Kettunen 2011, 198.

Hae tästä blogista

Seksuaalivähemmistöt helluntaiseurakunnissa

6. POHDINTAA VASTAUKSISTA

Tämän blogin suosituimmat tekstit

1. JOHDANTO

TYÖ ARVIOITU 6.3.2023.

4. HAASTATTELUN TULOKSET