8. YHTEENVETO
Tässä tutkielmassa olen lähestynyt fenomenologisen analyysin kautta kahdeksan seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen kokemuksia ja odotuksia helluntaiseurakunnasta. Konservatiivisen avioliittoteologian ja seksuaalietiikan puolustajana helluntaiseurakunta muodostaa jossain määrin tiukan ja vakaan hengellisen yhteisön. Seksuaalivähemmistöt ovat osa helluntaiherätystä siinä missä muutakin yhteiskuntaa.
Tutkielman aineisto osoittaa, että seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön näkökulmasta helluntaiherätyksen yhteisölliset ihanteet eivät toteudu tasavertaisesti. Tässä tutkielmassa analysoin helluntaiseurakuntia rakastavan ja hoitavan yhteisön sekä perheyhteisön käsitteiden kautta ja vertasin näiden ihanteiden toteutumista haastatteluaineistoni tuottamaan kuvaan.
Tällä hetkellä helluntaiherätyksen keskellä elävistä seksuaalivähemmistöön kuuluvista ihmisistä on syytä olla huolissaan. Paine salata asia on hälyttävä erityisesti silloin, kun kyseessä ovat lapset ja nuoret, sillä salaaminen voi vaikuttaa merkittävästi heidän itsetuntonsa ja mielenterveytensä kehitykseen. Seurakuntien pastorit ja vastuunkantajat ovat avainasemassa siinä, millaista ilmapiiriä seurakuntiin luodaan aiheesta, mutta he eivät voi muuttaa yhteisön toimintakulttuuria ilman sen jäsenten tukea.
Helluntaiseurakunta asemoituu seksuaalietiikan näkökulmasta konfliktiseen suhteeseen yhteiskunnan kanssa. Suomen Helluntaikirkon julkiset kannanotot ja seurakuntien työntekijöiden puheenvuorot korostavat tyypillisesti kahtiajakoa, joka seurakunnan ja yhteiskunnan välillä vallitsee. Seksuaalivähemmistöön kuuluvat helluntailaiset jäävät tämän asetelman jalkoihin. Tässä mielessä etenkin lapset ja nuoret ovat erityisessä vaarassa.
Vaara syntyy syrjinnän kokemuksen pelosta ja seurakunnassa vallitsevasta vaikenemisen kulttuurista. Vaikenemisen kulttuuri ei tarkoita välttämättä sitä, että aiheesta ei puhuttaisi. Se voi tarkoittaa myös sitä, että vaikka aiheesta puhutaan, näkökulmat ovat hyvin tuomitsevia ja retoriikka aggressiivista. Lapsi tai nuori tunnistaa
varhaisessa vaiheessa itsessään seksuaalisen kiinnostuksen samaa sukupuolta olevia kohtaan, mutta jättää asian kertomatta, koska mieltää tunteensa synniksi, josta ei sovi puhua.
Kuullessaan puhetta siitä, kuinka homoseksuaalit eivät peri taivasten valtakuntaa, tai seurakuntalaisten ja seurakunnan työntekijöiden huomattavan aggressiivisia, naureskelevia tai nöyryyttäviä puheita lapsi tai nuori päätyy pelon ja häpeän vuoksi käsittelemään kognitiivisen dissonanssin kokemustaan yksin. Henkilösuhteisiin perustuva yhteisön rakenne ei itsessään aiheuta syrjintää, mutta jos sitä esiintyy, se pystyy usein kätkeytymään todella hyvin seurakunnan rakenteisiin.
Nuoret ovat toisinaan valmiita tekemään yhteisön paineen alla radikaalejakin ratkaisuja heteroksi muuttumisen toivossa. Esimerkki tällaisesta on, että henkilö menee nuorena naimisiin, koska hänelle sanotaan seurakunnassa, että Jumala korjaa rikki menneen seksuaalisuuden sitä kautta. Tällaisilla ratkaisuilla on tämän tutkimusaineiston valossa traagisia seurauksia, joihin liittyy kokonaisten perheiden rikkoutuminen. Seksuaaliseen orientaatioon niillä ei ole vaikutusta.
Helluntaiherätys on viime vuosina alkanut ottaa vastuuta keskuudessaan tapahtuneista vääryyksistä julkisten anteeksipyyntöjen muodossa. Anteeksipyynnöt ovat dialogisuuden näkökulmasta toiveita herättävä alku, mutta niillä on tehoa ja uskottavuutta vain siinä määrin, kuin ne edustavat yhteisön yleistä mielipidettä ja halua muuttaa asioita parempaan suuntaan. Dialogisuus kertoo olemassa olevasta halusta irtautua salailun ja asioiden sivuuttamisen kulttuurista.
Myös erilaiset yhteisöllisyyttä linjaavat julkaisut, kuten Valloittava seurakunta -strategia ovat tavoitteissaan tämän tutkielman aineistosta nousevien toiveiden mukaisia. Strategian käsitteet, kuten kunnioittava kohtaaminen, tunneterve hengellisyys ja diakonisuus, sanoittavat aineistosta nousevia odotuksia osuvasti. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien seurakuntalaisten näkökulmasta olennaista on, tullaanko niitä soveltamaan myös heihin.
